Musiikkikirjasto ja soitinvuokraamo

Kirjastomme nuotisto on yksi maamme vanhimpia ja laajimpia musiikkioppilaitosnuotistoja. Modernin, opetuskäytössä olevan nuotiston lisäksi se sisältää Viipurin musiikinystävien orkesterinuotiston, säveltäjien käsikirjoituskokoelmia ja muita historiallisia aineistoja. Käytettävissä on myös lehtikokoelma, äänitekokoelmat sekä elektronisia aineistoja.

  • Maanantai klo 15 – 18

  • Tiistai klo 15 – 18

  • Keskiviikko klo 15 – 18

Yhteystiedot

Konservatorion kirjastoa hoitaa Matti Rantanen. Hänet tavoitat:

nuotteja

Laaja nuotisto opetustyön tukena

Lahden konservatorion kirjasto palvelee ensisijaisesti oppilaitoksen omaa väkeä. Opettajiemme lisäksi oppilaat ja opiskelijat voivat lainata sen aineistoja avaamalla itselleen lainaoikeuden kirjastonhoitajan kanssa.

Katso tästä musiikkiaineistomme lainaussäännöt

Konservatorion kirjaston e-aineistot

Soitinvuokraus

Usein soittoharrastuksen alkaessa voi olla hyvä vaihtoehto vuokrata soitin, ennen kuin päädytään ostamaan ihan oma. Näin etenkin silloin, jos soitin on hankintahinnaltaan kallis. Vuokraamista voi puoltaa myös se, että soittimen pitää kasvaa lapsen mukana, kuten on laita mm. jousisoittimien kanssa.

Soitinhankinnoissa, niin ostossa kuin vuokrauksessakin kannattaa käyttää oman opettajan asiantuntemusta hyödyksi!

Konservatoriolla on vuokrattavissa yli 300 laadukasta soitinta, joilla pääsee hyvin harrastuksen alkuun ja monilla vaikka kuinka pitkälle!

Vuokrauksen pelisääntöjä

  • Soitinvuokrasta solmitaan aina kirjallinen sopimus

  • Konservatorion omille oppilaille soitinvuokra on soittimen arvosta riippuen 60 – 75 euroa lukukaudessa (120 – 150 euroa lukuvuodessa).

  • Emme hyvitä kesken lukukauden palautettujen soitinten soitinvuokraa.

  • Soittimia voidaan tapauskohtaisesti vuokrata myös muille musiikkioppilaitoksille tai niiden oppilaille, jolloin vuokrahinnat sovitaan erikseen.

  • Mikäli konservatoriolta vuokrattu harjoitussoitin hajoaa tai kaipaa huoltoa, oppilas tai huoltaja ottaa yhteyttä opettajaansa, jonka kanssa asiaa yhdessä hoidetaan eteenpäin.

  • Soittimen jatkolainaaminen on kielletty ja soitin tulee aina palauttaa soitinvuokraukseen.

Maakunnalliset soittimet

Suomen Kulttuurirahasto on lahjoittanut Lahden konservatoriolle soittimia, joita voivat kahden vuoden välein hakea käyttöönsä Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella toimivat musiikin ammattiin opiskelevat sekä ammattimuusikot.

Soitinluettelo:

  • alttoviulu,
    Jarkko Niemi, v. 2007
  • konserttiharmonikka,
    Victoria Accordions, XB540c
  • konserttikantele,
    Koistinen concert 39 S, n:o 3
  • konserttikitara,
    n:o 218 A, Liikanen v 2006
  • sello,
    Ilkka Vainio v. 2007
  • barokkiviulun jousi,
    Luis Emilio Carrington
  • barokkiviulun jousi,
    Luis Emilio Rodriques
  • barokkisellon jousi,
    Luis Emilio Rodriques

Soitinten seuraava hakuaika on 15.12.2023 – 15.1.2024.

Soittimia haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa hakija esittelee tähänastisia opintojaan / toimintaansa ja perustelee tarpeensa saada soitin käyttöönsä. Hakemukset lähetetään sähköpostilla rehtori Jori Vuoriselle.

Hakemukset

Soitinten lainaamisen pelisäännöt

  • Soittimen saaneen hakijan on itse vakuutettava soitin sen käyvästä arvosta.
  • Päätöksen soitinlainoista tekee Lahden konservatorion rehtori konservatorion oppiainekollegioiden esityksen sekä asiantuntijalausuntojen perusteella.
  • Hakemuksessa on henkilötietojen lisäksi kuvattava hakijan tähänastisia opintoja tai toiminta musiikkialalla sekä esitettävä suunnitelma soittimen käytöstä.