Musiikki harrastuksena

Haluatko oppia soittamaan?
Konservatorio on paras paikka!

Musiikki on kehittävä ja suosittu harrastus. Lahden ja ympäristökuntien lapset ovat etuoikeutetussa asemassa, kun kaupungissa toimii Lahden konservatorio, yksi maamme johtavista musiikkioppilaitoksista.

Konservatoriossa voi opiskella vauvaikäisestä musiikkileikkikoululaisesta vaikka ammattiin asti. Lukukausimaksuun sisältyy kaksi kertaa viikossa henkilökohtaista soitonopetusta. Lisäksi voit osallistua musiikin yleisten oppiaineiden sekä orkestereiden ja yhtyeiden toimintaan. Musiikkiopiston perustasolla luodaan pohja elinikäiselle soittoharrastukselle tai opinnoille konservatorion ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillinen tutkinto

Konservatoriossa voi suorittaa toisen asteen ammatillisena tutkintona järjestettävän musiikkialan perustutkinnon. Koulutukseen hakeutuvilta vaaditaan edeltävinä opintoina peruskoulu sekä musiikkiopiston perusasteen oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot. Koulutukseen otetaan kuitenkin myös ylioppilastutkinnon suorittaneita. Koulutuksen laajuus on 120 opintoviikkoa ja sen ohjeellinen kesto 3 lukuvuotta. Tutkinto antaa ammatillisen perusvalmiuden ja yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Konservatorion opettajat opettavat lasten lisäksi myös musiikkialan ammatteihin opiskelevia nuoria. Laajan tehtävänkuvansa ansiosta opettajakunta on korkeatasoista ja asiansa osaavaa.

Löydä oma suhteesi musiikkiin

Jokaiselle oppilaalle syntyy omanlaisensa suhde musiikkiin. Olipa tavoitteena iloa tuottava harrastus tai tähtääminen musiikkialan ammatteihin pyrimme siihen, että soittaminen antaa jokaiselle oppilaallemme onnistumisen iloa ja hyvän mielen.

Onnistumiseen tarvitaan innostuneisuutta ja säännöllistä harjoittelua. Se palkitsee: ”Kun oppii niin tykkää, ja kun tykkää, niin oppii!”

Musiikki harrastuksena