Juha Johansson

Juha Johansson aloitti kitaraopintonsa Lahden konservatoriossa ja siirtyi Sibelius-Akatemian solistiseen koulutusohjelmaan vuonna 1985. Hän suoritti kitaransoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin Jukka Savijoen johdolla 1990, ja valmistui samana vuonna musiikin maisteriksi.

Juha Johansson on osallistunut lukuisille mestarikursseille sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän toimii konservatorion kitaransoiton lehtorina ja esiintyy aktiivisesti erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.