Kirsi Kiviharju

Harpputaiteilija, musiikin maisteri Kirsi Kiviharju toimii sekä esiintyvänä taiteilijana että harpunsoitonopettajana. Harpputaiteilijana erityisesti ranskalaisen musiikin tulkkina arvostetun Kiviharjun soiton tunnusmerkkeinä pidetään vivahteikkaan tulkinnan lisäksi ennenkaikkea hänen kykyään loihtia instrumentistaan muhkea ja kantava sointi.

Kotimaan lisäksi Kiviharju on konsertoinut  useissa Euroopan maissa. Kirsi Kiviharju on esiintynyt ja levyttänyt nimekkäiden taiteilijoiden, kuten sopraanoiden Barbara Hendricksin, Pia Freundin, Tarja Turusen ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa. Kiviharju on julkaissut useita levyjä sekä tehnyt  lukuisia radionauhoituksia Yleisradiolle. Lisäksi hän on toiminut harpun varaäänenjohtajana  Suomen Kansallisoopperan orkesterissa sekä äänenjohtajana Tampereen kaupunginorkesterissa.

Harpunsoiton opettajana Kiviharju toimii tällä hetkellä Espoon musiikkiopistossa ja Lahden konservatoriossa. Aiemmin hän on opettanut mm. Sibelius-Akatemiassa sekä useissa maamme konservatorioissa. Kirsi Kiviharju on EMOn harppuoppilaiden tukiyhdistys ry:n puheenjohtaja ja Espoon kansainvälisen harppusymposiumin perustaja.