Kirjaston historiaa

Viipuri kuparipiirros vuodelta 1709
Viipurin kartta 1889
Kannaksenkatu 1 Viipurissa 1900-luvun alussa
Viipurin keskuskansakoulun juhlasalissa Sibelius ja Boris Sirpo. Taustalla Viipurin musiikin ystävien orkesteri
Viipurin musiikkiopiston kamariorkesteri.
Viipurin musiikkiopiston kamariorkesteri 1930.
Opisto Lahdessa Rautatienkadulla.
Lahden vanha konserttitalo ennen peruskunnostusta vuonna 2013. Talo jonka sisällä myös Lahden konservatorio kirjastoineen on toiminut vuodesta 1954.
Lahden vanha konserttitalo ennen peruskunnostusta vuonna 2013. Talo jonka sisällä myös Lahden konservatorio on toiminut vuodesta 1954.
Vanhoja orkesterinuoteja ja käsikirjoituksia vanhan kirjastotilan aikaan vuonna 2013.
Vanhan Sibeliuksenkadun kirjaston aikaa vuonna 2013
Uuden kirjastotilan soitinvarastoa vuonna 2016
Uuden kirjastotilan puhallinorkesterinuotistoa vuonna 2016
Näkymiä kirjastoon vuonna 2016
Kirjastotilan ja konservatorion ala-aulan jakaa musiikkiteknologian luokka,
Kirjastonhoitajan työtila
Historialliset arkistot ja varaston kausijulkaisuarkistoa

 

19.3.2008 (päivittetty: 23.9.2013 ja 9.12.2016)
Ari-Pekka Lauhakari

 

 

1.  Viipurin Musiikkiopiston kirjaston historiaa Viipurista Lahteen

Viipuri (ruots. Viborg, ven. Вы́борг, Vyborg)[1] on ollut aikanaan erittäin merkittävä kauppapaikka ja samalla erilaisten kulttuurien kohtaamispaikka. Viipurin viralliseksi perustajaksi mainitaan Torkkeli Knuutinpoika, joka kolmannen ristiretken aikana vuonna 1293 pyrki uuden linnoituksen rakentamisen myötä suojaamaan Ruotsin valtakunnan itäisiä alueita entistä paremmin. Kuitenkin vasta Pähkinäsaaren rauhan myötä vuonna 1323 Viipurin alue ympäristöineen rauhoittui, ja Viipurista tuli osa Ruotsin valtakuntaa. Arkeologisissa kaivauksissa on linnan alueelta löydetty huomattavasti vanhempaa rakennuskantaa: paikka on ollut asuttu jo kauan. Sota ei kuitenkaan ollut ohitse ja Suuren Pohjansodan jälkeen vuonna 1721 Viipuri siirtyi Venäjän hallintaan, ja koko Suomi seurasi perässä vuonna 1809. Tällöin muodostettiin Suomen suurruhtinaskunta, johon myös Viipuri kuului. Viipurin tunnettiin kosmopoliittisena kaupunkina, ja osin maineeseen lienee vaikuttanut kaupankäynti sekä Pietarin kaupungin läheisyys, missä vaikutti Venäjän keisarin hovi. Viipuri oli sananmukaisesti idän ja lännen kohtaamispaikka.

Ei siis ihme, että Viipurin kulttuurielämää pidettiin vilkkaana ja että kaupungin musiikkiperinteet ulottuivat aina keskiajalle asti. Torkkeli Knuutinpojan ja hänen seuraajiensa kerrotaan järjestäneen runsaasti pitoja linnan saleissa, joissa myös laulun ja soiton kerrotaan raikuneen. Viipurissa oli myös toimiva luostari ja kouluja, joissa annettiin musiikinopetusta. Näiden aikojen tapahtumista on joitain tietoja kirjattu ylös ja niihin myös viittaavat Toivo Rasilainen ja Erkki Pullinen vuonna 1968 ilmestyneessä Viipurin Musiikkiopisto – Lahden Musiikkiopisto: 50 vuotta musiikin opetusta -kirjassaan. Heidän kirjansa lähdeteoksena käyttämä Jori Ilangon 6.9.1928 julkaisema Viipurin Musiikkiopisto  1918-1928 kirja[2] löytyi  vuonna 2009 nuotiston varastolaatikon pohjalta ja lienee ainoa säilynyt kappale: kirja on painettu Viipurin Kauppakirjapainossa 1928. Ensimmäisiä mainintoja musiikista on koulumestari Jaakko Bodebekin vuonna 1485 jokaisena keskiviikkona toimittama messu Pyhänhengenveljesten killan tuvassa. Samassa kirjassa mainitaan Betlef Hunniuksen kiinnittäminen Viipurin tuomiokirkon urkuriksi.[3]

1700-luvulla Viipurissa tiedetään pidetyn konsertteja, teatterinäytäntöjä ja sotilasmuusikkojen esityksiä. Tultaessa 1800-luvulle valmistui vuonna 1823 Pyhän Annan linnoitusalueelle uusi teatteritalo, missä pidettiin konsertteja. Vuosi 1856 mainitaan erityisen merkittäväksi saksalaisen Richard Faltinin tultua Viipurin saksalaisen koulun musiikinopettajaksi. Hänen myötään Viipurin sekakuoro ja orkesteri saivat virallisesti alkunsa. Ensimmäinen virallinen sinfoniakonsertti pidettiin 1.2.1860, ja kaupungissa toimi myös ns. Spohrin soittokunta. Tästä voidaan päätellä, että koska kaupungissa oli jo näin mittavaa musiikkitoimintaa, on siellä ollut myös nuotteja käytössä, mutta mistään erillisestä nuottikirjastosta ei tässä yhteydessä ole vielä mainintaa. Nuotit ovat todennäköisesti olleet muusikoiden ja sovittujen vastuuhenkilöiden hoidossa.

1870- luvun alkupuolella mainitaan kapellimestari Georg Schnéevoigtin isän Ernst Schnéevoigtin perustaneen pienen orkesterin. Vuonna 1895 perustettiin Viipurin Musiikin Ystävät[4], joka jatkoi perustetun orkesterin toimintaa 40 vuoden ajan.

Ajan kuluessa kapellimestarit ja muusikot vaihtuivat, ja myös nuotisto lienee karttunut. Kaupungin musiikkielämään vaikuttaneista henkilöistä mainitaan mm. Armas Järnefelt, Leo Funtek, Ilmari Veneskoski, Eino Raitio, Boris Sirob (myöh. Sirpo: Sirob on palindromi sanasta Boris). Viipurissa vierailivat myös Teresa Carreno, Bronislaw Huberman, Jan Kubelik, Leopold Auer, Adelaide Andrejeva-Skilondz ja Ellen Gulbranson.[5]

Vuonna 1918 perustettiin Viipurin Musiikkikoulu viulisti Boris Sirobin toimesta orkesterien soittajien kouluttamista varten. Koulu tarvitsi toimintansa tueksi runsaasti nuotteja, joita saatiin ostamalla ja lahjoituksina. Tietoja lahjoituksista on jonkin verran: vuonna 1932 venäläinen N. Tanejeva lahjoitti koululle säveltäjä ja valtioneuvos Alex Tanejevin sävellyskokoelman. Kokoelma sisälsi mm. Barodinin toisen sinfonian, Tshaikovskyn Manfred-sinfonian ja 27 pianoteosta, joiden joukossa oli mm. Stravinskin Petrushka. Useimmat teokset olivat myös varustettuja säveltäjien nimikirjoituksilla.[6]

Rouva Hanna Norring lahjoitti veljensä professori Filip Forsténin huomattavan arvokkaan nuottikokoelman: Professori Forstén oli vuodesta 1894 toiminut Wienin konservatorion laulunopettajana ja näin myös saanut hankittua monia merkittäviä nuotteja. Laulaja Anna Forstén ja Elsa Norring-Clever lahjoittivat myös nuottikokoelmansa opistolle. Vuonna 1936 opisto sai paroni Alexander von Meyendorfilta nuottilahjoituksen, jonka kerrotaan sisältäneen arvokkaita orkesteripartituureja, joiden joukossa oli myös Franz Lisztin pianosävellyksen käsikirjoitus. Kyseistä Franz Lisztin käsikirjoitusta ei kuitenkaan toistaiseksi ole löydetty nuotiston luettelointityön yhteydessä.

Varsinaiseksi suurlahjoitukseksi mainitaan rouva Gerda Rothen ja konsuli F. Cleverin antamat nuotit, jotka käsittivät Elsa Norring-Cleverin ja Hanna Norringin laajoiksi mainitut musiikkikirjastot. Vuonna 1938 englantilainen William L. Reed luovutti opistolle laajan pianosävellyskokoelman. Myös Viron silloinen sivistysrahasto lahjoitti toistasataa kappaletta käsittäneen nuotiston, joka sisälsi silloisen uusimman Virossa sävelletyn viulu-, sello- ja pianokirjallisuuden.[7] 

Opiston ns. Lahden kaudella 1940-luvulta tähän päivään ovat nuotistoja, äänitteitä ja kirjoja lahjoittaneet mm. Sally Westerdahl, Erkki ja Juhani Palola, Felix Krohn, Else Fabritius, The Walter W. Naumburg Foundation, Andrei Rudney, Siiri Franssila-Tiainen, Dijonin konservatorion johtaja André Ameller, Irma Salmela-Suurpää, Tauno Marttinen, Toni Ronimus, Harri Puolanne, Maija Vähälä, Helga Häkkä, Olavi Pesonen, Magnus Ehnrooth, Siiri Franssila-Tiainen, Eino Salakka, Anna-Liisa Jussila, Sinikka Hyytiäinen-Kesävuori, Aimo Känkänen, Matti Rauhala, Esko Seppälä, Alli Virtavuoren perikunta, Heikki Keinonen, Marja Mehton perikunta ja Toivo Salovuori.

Kuvattu historia etenee säveltäjien, opettajien ja muusikoiden johdattamana, mutta selvää jo tuolloin on ollut se, että hyvä nuotisto on tärkeä asia musiikkioppilaitokselle, eikä liene epäilystäkään, etteikö Viipurin Musiikkiopiston nuotisto olisi ollut merkittävä laajemminkin suomalaiselle musiikkielämälle. Viipurin musiikkinuotiston kohtalo oli kuitenkin hiuskarvan varassa tuhoutua sodan alettua vuonna 1939.  Musiikkiopiston toiminta lakkasi ja opiston johtokunta, opettajat ja oppilaat samoin kuin Viipurin muusikot hajaantuivat kukin omille teilleen. Viipurin Musiikkiopiston tiloissa ja käytävillä kerrotaan olleen kovin hiljaista ja siellä liikkui vain yksi henkilö: opiston pitkäaikainen vahtimestari Hulda Puustell.

Hulda Puustell ymmärsi, kuinka arvokkaasta nuottikokoelmasta oli kyse, ja päätti pelastaa sen tuholta. Opiston oman kirjaston lisäksi opistolla säilytettiin Viipurin Musiikin Ystäväin yhdistyksen nuotistoa ja niinpä Hulda Puustellin pelastettavaksi jäi yli 10 000 huolellisesti luetteloitua nuottia. Sodan sytyttyä Puustell otti yhteyttä opiston johtokunnassa toimineeseen Allan Ljungbergiin, joka ryhtyi avustamaan nuottien siirtämisessä. He saivat hankittua viipurilaiselta sahalta viitisenkymmentä laatikkoa, joihin nuotit huolellisesti pakattiin. Opiston hyvä ystävä E. A. Pinomaa toimi liikennetarkastajana ja järjesti käytettäväksi kokonaisen rautatievaunun. Rautatievaunu kuljetti nuotiston turvaan Ruotsin puolelle Haaparantaan, mistä se sodan loputtua kuljetettiin ensin Pietarsaareen ja sieltä Lahteen.[8]  

Opiston Lahteen jäämisen varmistuttua muuttui Viipurin Musiikkiopiston nimi vuonna 1965 Lahden Musiikkiopistoksi, vuonna 1977 Päijät-Hämeen konservatorioksi ja edelleen vuonna 2003 Lahden konservatorioksi.

Lahteen muuton jälkeenkin on kirjaston nuottikokoelma säilyttänyt vahvan siteen Viipurin ajan henkeen.  Useimmat nuotteja lainanneet ja niistä soittaneet eivät ole voineet olla huomaamatta vanhoja Wiipurin Musiikkiopiston leimoja.  Kirjaston nuotisto kaikessa mittavuudessaan on niin arvokas, että jos kuviteltaisiin kirjaston kokoelmien nollapisteestä uudelleen hankkimista, tuntuisi se aika mahdottomalta.

Lahden kaudella kirjasto ja Hulda Puustell asettautuivat aluksi opiston toimitiloihin Rautatienkadun ja Harjukadun kulmassa. Sodan laannuttua hetkeksi innokkaimmat yrittivät paluuta Viipuriin ja sinne palasi myös Hulda Puustell. Kertomuksen viitteet eivät kerro kuinka paljon kirjastonaineistoa siirrettiin Viipuriin takaisin, mutta jatkosodan myötä Puustell kuitenkin palasi uudestaan Lahteen ja toimi Ylivahtimestarin vakanssilla eläkeikäänsä asti. Oletettavaa on, että uuden sodan jalkoihin ei jäänyt kovin paljoa kirjaston omaisuutta. Tosin opiston muut taloudelliset tappiot kiinteistöjen menetyksistä olivat kovat.[9]

 

2. Kirjastonhoitajina Viipurin Musiikkiopiston ns. Lahden kaudella ovat toimineet seuraavat henkilöt[10]:

Hulda Puustell

Irma Kaskinen                              1.11.1952-15.51957

Kyllikki Krohn

Helena Arola                                 1.11. 1970-31.8.1973

Helli Jalas                                     10.9.1973-15.6.1974

Ritva Väntönen                             10.11.1975-31.1.2003

Anne Brothell-Aalto                        3.10.1988-31.10.1989 (sij.)

Marja Hinkkanen                            22.1.1990-31.12.1990 (sij.)

Anne Riihelä-Uusitalo                    4.8.2003-31.7.2004   (sij.)

Jaakko Lind                                   1.8.2004-30.6.2006

Kreetta Lindroos                            1.8.2006-31.12.2007 (sij.)

Ari-Pekka Lauhakari                       14.1.2008- 17.3.2017

 

3.  2000-luku ja kirjaston uudet haasteet

Tultaessa 2000-luvulle kirjaston vanhan korttijärjestelmän oli aika jäädä historiaan ja kirjasto siirtyi tietokoneiden aikaan. Haaste oli suuri, koska kaikki aiemmin korteille luetteloitu työ piti tehdä uudestaan uuteen tietokantaan. Kirjastolle hankittiin PrettyLib -kirjastojärjestelmä, joka on yhä käytössä.  Aineiston luettelointityö jatkuu yhä ja museoaineistoista muodostettiin kaksi kokoelmaa:

  1. Viipurin aikaiset partituurit ja muut (n. 2000 nimekettä)
  2. Viipurin aikainen orkesterinuotisto (n. 500 nimekettä)

Musiikillisena asiantuntija-apuna projektissa on toiminut lehtori Outi Leppänen sekä musiikkikirjastomaailman ja musiikkimaailman asiantuntijat. Kirjaston haaste tulevalle vuosikymmenelle on vastata tietotekniikan mukanaan tuomiin haasteisiin; kehittää kirjaston kokoelmia niin, että ne pysyvät jatkossakin yhtenä Suomen laadukkaimmista klassisen musiikin nuotistoista.

Käsikirjoituskokoelmien luetteloinnin ja identifioinnin ongelmaksi on muodostunut ajankäytöllinen haaste: kaikki käsinkirjoitetut nuottilöydöt on siirretty kokoelmaan käsikirjoituksina vaikka ne olisivat vain tuntemattomia kopioita. Näin mikään ei häviä ja niiden tarkempi tutkiminen etenee muiden töiden lomassa.

Kirjasto myös ottaa  edelleen lahjoituksia vastaan ja seuloo niistä kokoelmiinsa sopivat aineistot. Luetteloidut kirjastokokoelmat vuonna 2013 yli 15 000 nimikkeen ja yli 20 000 niteen laajuiset.

Keväällä 2013 kirjasto alkoi avautua ulospäin saatuaan tietokannan aineistohakukoneen internetin kautta selailtavaksi. Hakukoneelle annettiin nimeksi Felix, koulun toisena johtajana toimineen Felix Krohnin mukaan. Hulda Puustellin perintö elää koulun sisäisen tiedotteen Huldan nimessä.

 

Felix aineistohaku:

                             http://felix.concis.fi

 

Vuonna 2014 Konservatorio kohtasi kuitenkin jälleen uuden haasteen vanhojen Sibeliuksenkadun tilojen tultua tiensä pähän ja edessä oli muutto remontin alta väistötiloihin: koulu muutti vuosina 2014 - 2016 2 kertaa. Ensin evakkoon ja 1,5 vuoden päästä, vuoden 2016 alusta, nykyisiin peruskunnostettuihin tiloihin Lahden Sibeliuksenkadulle, mistä vasta hiljalleen on päästy taas normaalitoimintaan kiinni.

Kirjaston osalta yli 400 muuttolaatikkoa vaelsi edestakaisin ja lopulta järjestäytyi peruskunnostettuihin tiloihin ja ensimmäistä kertaa kirjastotilat olivat sellaiset kuin niiden pitääkin näin arvokkaalle ja hienolle kokoelmalle. Kirjasto sai uudet käyttöhyllyt, mutta vanhat arkistohyllyt vaelsivat vielä takaisin ja niissä ei ole tilaa riittävästi, joten peruskokoelmatyön haasteet niiden osalta jatkuvat tulevaisuudessa.

Kaikkiaan melko mittavasta orkesterimusiikkikokoelmasta muodostettiin oma kokoelmansa, joka jaettiin puhallinorkesterinuotistoon, orkesterinuotistoon, Viipurin aikaisen orkesterinuotistoon, jousiorkesterinuotistoon ja salonkiorkesterinuotistoon. Näistä puhallinorkesterinuotisto on vielä jaettu A-tason ja B/C-tason nuotteihin. Orkesterinuotiston koko on kaikkiaan yli 2000 nimikettä.

Viimeiseksi loppuvuodesta 2016 konservatorio sai työapua nuottien digitoimisessa ja vanhojen salonkiorkesterinuottien kokoelmasta muodostettiin erillinen salonkiorkesterinuotisto, joka on yllättävän laaja: se pitää sisällään mm. ison joukon Straussin veljesten orkesterinuotteja, joista osa on ensipainoksia.

Kokoelmista löytyneet ainutkertaiset valokuvat, kirjeet ja leikkeet sekä  kopioaineistot ja muu historiallinen kerrostuma on arkistoitu erilliseksi historialliseksi kokoelmaksi, joka käsittää 270 kansiota.


Lehtiä kirjastolle tulee 30 kpl, muita kokoelmia ovat pianonsoitonopettaja Sally Westerdahlin noin 2000 nimikkeen laajuinen pianomusiikin kokoelma, jota ei toistaiseksi ole vielä luetteloitu tietokantaan, Felix Krohnin sävelteosten käsikirjoitukset, joista suurin osa on Suomen elokuvahistorian kultakauden elokuvamusiikkia ja Luis Pasquetin sävellysten käsikirjoitukset.


Vuonna 2017 on tietokannassa nuotteja 14 000 nimikettä (osakohteita 33 000 nimekettä), äänitteitä 1280 kappaletta (osakohteita 11 000 nimikettä) ja kirjoja löytyy 814 nimikettä. Aineistot ovat kokonaisuudessaa noin 25 000 nimikkeen laajuiset.

 

Lähdeluettelo

 

Häyrynen, Antti. 2008. Taidetta tulosvastuulla. Lahden konservatorion tie Viipurista Lahteen. Lahden Musiikkiopisto Oy. Markprint.

Ilanko, Jori. 1928. Viipurin Musiikkiopisto  1918-1928. Viipurin musiikkiopisto. Viipurin kauppakirjapaino.

Kuula, Pentti. Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Sibelis-Akatemia. Studia Musica 28. Hakapaino.

Rasilainen, T & Pullinen, E. 1968. Viipurin Musiikkiopisto - Lahden Musiikkiopisto: 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden Musiikkiopisto. Lahden kirjapaino ja sanomalehti osakeyhtiö.

 

 

 

 


 

[1] ruots. Viborg, ven. Вы́борг, Vyborg.

[2] Ilanko, Jori 1928.

[3] Rasilainen & Pullinen 1968, 5-7.

[4] ruots. Viborgs Musik Vänner.

[5] Rasilainen & Pullinen 1968, 8-9.

[6] Rasilainen & Pullinen 1968, 83-84.

[7] Rasilainen & Pullinen 1968, 83-84.

[8] Rasilainen & Pullinen 1968, 108-109.

[9] Rasilainen & Pullinen 1968, 108-109.

[10] Frang, Anja 2008: Suullinen informaatio entiseltä koulun talouspäälliköltä ja kanslian tiedoista.