Tekijänoikeusopas opettajille

 

Nykyaikana opettajan työssä joutuu kohtaamaan tekijänoikeuksiin liittyviä kysymyksiä lähes päivittäin. Internetin mukanaan tuoma tarjolla olevan informaation määrä ei kuitenkaan ole muuttanut tietoa tuottavan tekijän oikeuksia työhönsä. 

Tekijänoikeuksien noudattaminen ja niistä huolehtiminen takaavat tiedon oikeellisuuden ja sen, että tietoa, tekstiä, kuvaa tai ääntä ei kukaan ulkopuolinen voi manipuloida toisen, tekijän, nimissä tai pahimmassa tapauksessa kopioida omiin nimiinsä. Näin tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset kietoutuvat opettamisessa oikenalaiseen toisen tuottaman tiedon käyttämiseen ja sen ymmärtämiseen.

Nykyaikaisessa opettajan työmaailmassa ei siis riitä pelkästään oman opetusalansa kapea tunteminen vaan siihen liittyy oleellisesti tietoon ja sen jakamiseen liittyvän problematiikan tunteminen.

Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, joten oheisten linkkien kautta opettajan on mahdollista seurata asiasta käytävää keskustelua ja tehdä kysymyksiä. Suositeltavaa olisi opettajien itsensä luoda omassa opetusyhteisössään mikrofoorumi joka voi tuottaa ja jakaa asiasta tietoa.

 

Operight

http://www.opettajantekijanoikeus.fi/blogi/

http://fi-fi.facebook.com/opettajantekijanoikeus

Kirjastojuridiikkaa

Kopiosto

Teosto